Olympiarakennukset

Helsingin olympialaisia varten valmistuneet rakennukset muodostavat kansainvälisestikin arvioituna hyvin säilyneen olympiarakennuskokonaisuuden. Eri puolilla Helsinkiä puistoympäristöissä sijaitsevat valkeat urheilurakennukset ovat maan ensimmäisiä kansainväliset vaatimukset täyttäviä kilpaurheiluareenoita, jotka on suunniteltu myös kaupunkilaisten liikuntakäyttöön.

Kun Tokio 1938 luopui vuoden 1940 olympialaisten järjestämisestä, kisat annettiin Helsingille. Kaupunkiin rakennettiin urheiluareenoita sekä erilaisia palvelurakennuksia, kuten urheilijoiden ja yleisön majoitustiloja ja liikennerakennuksia. Olympialaisilla perusteltiin koko kaupungin kohennusta. Keväällä 1940 olympiakisat peruttiin sotien takia. Kun kesäolympialaiset 1952 järjestettiin Helsingissä, viimeisteltiin 1930-luvun urheilurakennukset kisojen käyttöön. Olympialaisia palvelemaan rakennettiin myös uusia rakennuksia, kuten Eteläsataman laivaliikenteen matkustajaterminaali Olympiapaviljonki (nykyisin Olympiaterminaali).

Eri suunnittelijat piirsivät kaikkien aikojen pienimmän olympiakaupungin urheilurakennukset, joiden pelkistetty arkkitehtuuri on periaatteiltaan yhtenäistä.  Olympiastadionin, Uimastadionin, Velodromin, Soutustadionin, Ruskeasuon ratsastushallin, Messuhallin (Kisahallin) ja Autopalatsin (Tennispalatsin) betonirakenneratkaisut on jätetty esiin ja julkisivujen kivipinnat maalattu valkoisiksi. Kansainväliset urheilulajivaatimukset sanelivat olympialaisten kilpailupaikkojen suunnittelua. Ratojen, altaiden ja kenttien lisäksi tarvittiin urheilijoita, huoltoa, henkilökuntaa sekä yleisöä ja tiedotusvälineitä palvelevia tiloja. Lajivaatimusten lisäksi suunnittelussa painotettiin monikäyttöisyyttä. Urheilurakennusten monipuolinen funktionaalisuus näkyy yhä niin suurissa yleisötapahtumissa kuin jokapäiväisessä harrastustoiminnassakin.

Kilpailupaikoista tärkein, Olympiastadion, kohoaa muiden urheilurakennusten keskipisteenä Eläintarhan liikuntapuistossa Töölössä. Stadionin 72-metrinen solakka torni on olympialaisten ja suomalaisen urheilun symboli sekä yksi pääkaupungin tunnuskuvista. Sen suunnittelivat Yrjö Lindegren ja Toivo Jäntti voitettuaan kaksivaiheisen suunnittelukilpailun 1933. Stadion vihittiin keskeneräisenä käyttöön 1938 ja valmistui 1940 olympialaisiin. Stadionin betonikatsomo laajennettiin 1952 kisoihin. Olympiastadion on säilyttänyt asemansa maan tärkeimpänä urheilu- ja muiden suurtapahtumien näyttämönä, jonka takia sen täydennysrakentaminen ja peruskorjaaminen on toistuvaa.

Olympiastadionin koillispuolella kallioisen luonnonpuiston keskellä sijaitsevan Jorma Järven suunnitteleman Uimastadionin 1938 aloitetun rakentamisen katkaisi sota 1941, ja se viimeisteltiin käyttökuntoon 1952. Olympiastadionin eteläpuolelle 1935 valmistuneen Kisahallin suunnitelleet Aarne Hytönen ja Risto-Veikko Luukkonen saivat tehtävän voitettuaan arkkitehtikilpailun toisen sijan 1933. Kisahallin toinen monikäyttöhalli valmistui samojen suunnittelijoiden piirtämänä 1950. Taivallahteen pistävällä niemellä sijaitsevan Soutustadionin kerho- ja venevajarakennuksineen suunnitteli Hilding Ekelund. Se valmistui 1940, katsomoa laajennettiin 1952. Ekelund suunnitteli myös 1941 valmistuneen Velodromin Käpylään, lähelle urheilijoiden majoitusta varten rakennettuja Olympia- ja Kisakylää. Laakson ratsastuskentältä luoteeseen, Keskuspuiston laidalle, valmistui Martti Välikankaan piirtämä Ruskeasuon ratsastushalli kaksine talleineen 1940.

Arkkitehtiylioppilas Helge Lundström piirsi 1938 valmistuneen olympiavieraiden kulkuneuvoja palvelevan Autopalatsin, jonka kaarikaton alaisiin tenniskenttiin perustuu sen nykynimi Tennispalatsi. Niin ikään olympialiikennettä palvelemaan valmistui 1953 Olympiaterminaali, jonka suunnittelivat Aarne Hytönen ja Risto-Veikko Luukkonen voitettuaan laiturirakennuksista järjestetyn kutsukilpailun 1950.

Hilkka Högström

__________

Härö, Mikko (1992). Vainio, Sinikka (toim./ed.), Olympiakaupunki Helsinki. Olympiastaden Helsingfors. Helsinki – The Olympic City. 1952. Memoria 7. Helsinki: Helsingin kaupunginmuseo.

Högström, Hilkka (2001). Great is to triumph, greater far noble combat. Helsingin urheiluarkkitehtuuri vuoden 1940 olympialaisiin. Pro gradu, Helsingin yliopisto.