- PaikkakuntaLahti
- Valmistumisvuodet 1983
- Vuosikymmen1980-luku
- Lisätty valikoimaan2023
- AikakausiHyvinvointiyhteiskunnan murros
Lahden teatteritalo perustuu vuonna 1973 järjestettyyn kilpailuun, jonka voitti Pekka Salminen ehdotuksellaan ”Moi lahtelaista”. Teatteri sijoitettiin Paavolaan vanhalle työläisalueelle, joka purettiin kulttuurikeskuksen tieltä.
Arkkitehdin lähtökohta oli rakennuksen toiminnallisuus ja epämuodollisuus. Lahden teatterin taustalla näkyy Salmisen tutustumismatka osittain kaupalliseen Lontoon Royal National Theatreen. Sen monikäyttöisyys ja betoniarkkitehtuuri olivat Lahden teatterin esikuvat.
Lahden teatteri käsittää suuren ja pienen näyttämön, alun perin tanssisaliksi suunnitellun studionäyttämön, lämpiönäyttämön sekä ulkokatsomon. Teatteriin mahtuu vajaat 1200 katsojaa. Keskeinen tila on sisäpiha, jonka ympärille syntyi liikenteellisesti ihanteellinen ja päivänvalon turvaava työtilaratkaisu. Lämpiöt aukeavat suurten ikkunoiden kautta vanhalle koivubulevardille. Yleisötilat ovat poikkeuksellisen matalat. Ne polveilevat hämyisinä soppina ja pikku rappusina, jotka korvaavat kulttuurirakennusten perinteiset monumentaaliportaikot.
Lahden teatterin osin uniikki kalustus on Yrjö Kukkapuron käsialaa. Työryhmässä oli lisäksi Irma Kukkasjärvi, joka suunnitteli ison salin esiripun sekä istuinten vihertävän kankaan teatterihistoriaan viittaavan barokinpunaisen maton pariksi. Salia on voimakkaasti muutettu.
Rakennuksen päämateriaali on betoni. Julkisivuelementit on valettu diagonaalikuviomuoteissa. Vinolinja jatkuu teatteripihan kiviladonnassa. Se toistuu teatteritornin ristikoissa, sisääntulokatoksessa, sisäkaton kaseteissa ja vitriini-ikkunoissa.
Rakennuksesta tuli kokonaistaideteos, jonka yhteydessä on viitattu jugendiin. Valon ja varjon mystiikka, materiaalit, erityisesti arkkitehdin uudeksi luonnonkiveksi kuvaama betoni, sisustuksen rikkaat yksityiskohdat, kalustuksen luonnonmuodot ja värit tuovatkin mieleen 1900-luvun alun taiteen.
Lahden teatteri valmistui syksyllä 1983 osana kunnallisten teattereiden suurta 1960-luvulta 1980-luvulle ulottunutta rakennusaaltoa. Se on omintakeinen tulkinta aikakaudesta, jolloin pohdittiin kiivaasti teatteria ja sen yhteiskunnallista tehtävää, teatteriarkkitehtuurin periaatteita, kaupunkikuvan hierarkiaa, demokratiaa ja tasa-arvoa.
___________