Vuoksenniskan kirkko

Toisen maailmansodan jälkeen valtion metsäyhtiö Enso-Gutzeit Oy halusi kehittää Imatrasta uuden teollisuusyhdyskunnan Neuvostoliitolle luovutetun Enson tilalle. Imatran kauppalassa yhdistettiin kolme, suhteellisen etäällä toisistaan sijaitsevaa vanhaa kylää: Imatrankoski, Vuoksenniska ja Tainionkoski. Alvar Aalto kutsuttiin yleiskaavan laatijaksi. Vuoksenniskan teollisuusyhdyskunta tarvitsi myös kirkolliset palvelut, ja Aalto sai uuden kirkon suunnittelutehtävän 1955.

Aalto työsti sakraalirakennuksia koko uransa ajan, mutta useat hänen kirkkosuunnitelmistaan olivat palkinnoitta jääneitä kilpailuehdotuksia. Toteutuneista Vuoksen­niskan Kolmen ristin kirkko on erityinen helmi. Pienehkö, mäntykankaalla veistoksena kohoava seurakunnan sivukirkko ilmentää hänen arkkitehtuurinsa vapaamuotoista ja kekseliästä puolta. Kirkon voi sanoa olevan Aallon vastaus keskieurooppalaisen modernin kirkkoarkkitehtuurin kehitykseen, ja sen merkitystä voi verrata 1954 valmistuneeseen, Le Corbusierin suunnittelemaan Notre Dame du Haut -kappeliin Ranskan Ronchampissa.

Aalto kritisoi ajankohtaisia kirkkorakennuksia Vuoksenniskan kirkon esittelyn yhteydessä: ”Teollisuusseudun kirkollinen toiminta on luonnollisesti ratkaistava siten, että sen pääpaino on kirkon sosiaalisen toiminnan alalla. Tällaisia kirkkotoiminnan eri yhdistelmiä on maailmassa useita, valitettavaa vain on, että monet sosiaalisluonteiset institutiot useimmiten ovat vieneet kirkkorakennuksilta niiden julkisen rakennuksen karaktäärin. Hyvin usein nämä ovat eräänlaisia setlementtihotellien, nuoriso- ja seurakuntakerhojen, seurakuntasalien ja niihin liittyvän, vaatimattoman varsinaisen kirkkotilan välimuotoja.” (Aalto 1959, 201)

Monimuotoinen Vuoksenniskan kirkon ulkoarkkitehtuuri kätkee jykevien siirtoseinien liikeradat, jotka vaikuttavat rakennuksen suunnitelmaan sen kaikilla tasoilla. Aallon mukaan: ”Tekijä on tällä pyrkinyt yht’aikaisesti kahteen ratkaisuun probleemeissa, joista toinen liikkuu miltei yksinomaan psykologisella alalla (saarnan akustinen sävy) ja toinen puhtaasti teknillisellä alalla (kirkkosalien tehokas toisistaan eristäminen).” (Aalto 1959, 201) Kirkkosali voidaan jakaa erityyppisiin tiloihin, joista alttaripääty kiinteine penkkeineen sekä urku- ja kuoroparvineen on kaikkein pyhin. Toisena ääripäänä on kirkkosalin eteläpääty, jossa saatettiin pelata lento- tai sulkapalloa – toisen toiminnan, arkkitehtonisen kokonaisuuden tai kirkon sakraalin luonteen siitä häiriintymättä. Arkisia seurakunnan toimia varten tehtiin vielä keittiö ja kokoontumistila kellariin.

Aalto toimistoineen suunnitteli valaisimia, kolehtihaaveja ja kynttiläjalkoja myöten kirkon sisustuksen, joka pääpiireittäin toteutettiin kokonaistaideteoksen hengessä. Kirkon kokonaisuuteen kuuluvat betonirakenteinen, veistoksellinen, 34-metrinen kellotorni sekä eteläpihaa rajaava pappila. Kirkko on monissa yhteyksissä listattu Aallon tuotannon merkittävimpien kohteiden joukkoon. Kirkon vaiheittainen peruskorjaus on alkanut Tapani Mustosen johdolla 2012.

Jonas Malmberg

__________

Aalto, Alvar (1959): ”Vuoksenniskan kirkko”. Arkkitehti 12/1959.

Mustonen, Tapani; Svartström, Niina & Tanskanen Tuulikki (2013). Kolmen ristin kirkko ja pappila – rakennushistoriaselvitys 2013. Arkkitehdit Mustonen oy.

Paatero, Kristiina (1998): ”Vuoksenniskan kirkko”, Tuomi, Timo; Paatero Kristiina & Rauske, Eija (toim./eds.): Alvar Aalto seitsemässä talossa. Tulkintoja arkkitehdin elämäntyöstä / Alvar Aalto in Seven Buildings: Interpretations of an Architect’s Work. Helsinki: Suomen rakennustaiteen museo.