Unitas-opisto

1963
thumb image
Photo: Meela Leino / MFA
  • PaikkakuntaHelsinki
  • Valmistumisvuodet 1963
  • Vuosikymmen1960-luku
  • Lisätty valikoimaan2017
  • AikakausiHyvinvointivaltio ja rakennemuutos

Helsingin Vuosaaressa sijaitseva pankin henkilökunnan koulutukseen tarkoitettu opisto on varhaisimpia lajinsa edustajia. Arkkitehtien mukaan kyseessä oli ”suunnittelutehtävä – luoda koulu, opisto, internaatti – jolla ei ole vielä kiteytynyttä traditiota” (Ypyä 1964). Kongressi- ja kokousmatkailu yleistyi 1970-luvulla, jolloin rakennettiin useita koulutus- ja kurssikeskuksia eri puolille maata, usein etäälle keskustoista kauniiseen luonnonympäristöön. Monesti ne olivat kuin viihtyisiä lomahotelleja. Niin Unitas-opistokin, joka nyttemmin onkin muutettu hotelliksi.

Ajatus koulutuskeskuksen rakentamisesta syntyi, kun valmistauduttiin viettämään Pohjoismaiden Yhdyspankin 100-vuotisjuhlaa. Pankkiopiston paikaksi valittiin Helsingin keskustasta viidentoista kilometrin päässä sijaitseva kaunis rantatontti, jonka pankki oli hankkinut omistamansa jugendhuvilan, Villa Furuborgin, vierestä.

Ypyät valittiin suunnittelijoiksi, koska heidän maineensa erityisesti lukuisten koulujen suunnittelijoina oli tunnettu. On kerrottu myös, että pankin johtajisto halusi kiinnittää työhön nimenomaan arkkitehtipariskunnan.

Martta ja Ragnar Ypyän innoituksena olivat vastaavat kohteet Tanskassa ja Ruotsissa. Suunnittelua edeltävillä opintomatkoillaan he vierailivat myös vastikään valmistuneessa Louisiana-taidemuseossa (Vilhelm Wohlert, Jørgen Bo, 1958, Humlebaek). Se lienee ollutkin vahvin esikuva paviljonkimaisesti keskelle luontoa asettuvan Unitas-opiston suunnittelulle. Pitkät lasikäytävät yhdistävät luentosaliosan, majoitussiiven ja ravintolan sekä juhlatiloja sisältävän osan toisiinsa.

Rakennusten hienovarainen istuttaminen ympäristöön oli tyypillistä Ypyöiden arkkitehtuurissa yleensäkin. Unitas-opistossa rakennuspaikan ominaisuudet on otettu yhdeksi keskeisimmäksi lähtökohdaksi ja saatettu osaksi arkkitehtuuria. Metsän läsnäolo, meren läheisyys ja kalliomaaston vaihtelevuus on taidolla huomioitu rakennuskokonaisuuden sijoittelussa. Sisätiloihin ja monin paikoin rakennuksen lävitse suurten ikkunapintojen kautta näkyvä luonto on oleellinen osa arkkitehtuuria. Majoitushuoneiden meren puoleinen ikkunaseinä on kuin maisemamaalaus.

Julkisivut koostuvat punatiililaattaelementeistä ja suurista lasipinnoista. Sisätiloissa on näkyvillä monia eri puulajeja. Aulatilojen ja ravintolan katto on pystyyn asetelluista puurimoista koostuva taideteos. Juhlatilojen näyttävät valaisimet ovat Muranon lasia. Rakennuksessa on myös useita persoonallisesti muotoiltuja takkoja. Leikillinen dekoratiivisuus oli eräs arkkitehtuuria rikastava teema useassa Ypyöiden suunnittelemassa kohteessa. Unitas-opiston sisustussuunnittelussa oli mukana pariskunnan vanhin tytär Marjatta Ypyä-Silvennoinen.

Opistorakennusta laajennettiin 1987 arkkitehtitoimisto Olli Kuusen suunnitelmien mukaan.

 

Leena Makkonen

__________
Makkonen, Leena (1999). Martta ja Ragnar Ypyä – arkkitehtipariskunnan elämäntyö. Acta Universitatis Ouluensis. Oulu: Oulun yliopisto.
Standertskjöld, Elina (2011). Arkkitehtuurin vuosikymmenet 1960–1980. Helsinki: Suomen rakennustaiteen museo, Rakennustieto Oy.
Ypyä, Martta & Ragnar (1964). ”Pankki-opisto. PYP-Unitas-opisto / Vuosaari”, Arkkitehti 6/1964.