Teollisuuskeskus

Työnantajajärjestöjen muodostama Teollisuuskeskus Oy julisti 1948 arkkitehtuurikilpailun toimitalonsa suunnittelemiseksi. Tilaohjelmaan kuului myös hotelli, jossa suunniteltiin ensin majoitettavaksi 1952 pidettävien olympialaisten kunniavieraita. Voittajaehdotuksen tekijät olivat Viljo Rewell ja Keijo Petäjä, avustajinaan Osmo Sipari ja Eero Eerikäinen. Rewell ja Petäjä jatkoivat työtä toteutusvaiheessa. Sotavuosien jälkeisestä materiaalipulasta, kustannusten noususta ja lakoista huolimatta rakennus saatiin käyttöön olympialaisiin mennessä.

Rakennuksen rationaalinen nauhaikkunajulkisivu ja rakenteellinen selkeys ilmentävät modernismin ihanteita. Runsas liuskekiven ja tiilen käyttö kuitenkin viittaavat jälleenrakennuskauteen. Julkisivuverhous koostuu valkosementistä, dolomiittirouheesta ja -jauheesta valmistetuista hiotuista laatoista ja edusti aikanaan edistyksellistä tekniikkaa. Rewell oli nähnyt vastaavia Kööpenhaminan Shellhusetin (Vilhelm Lauritzen 1951) työmaalla. Edelläkävijä Teollisuuskeskuksen talo oli myös ilmanvaihdon suhteen, sillä siellä oli Suomen ensimmäinen jäähdytyksen sisältänyt koneellinen ilmastointi.

Toimistotalon alimmat kerrokset varattiin myymälöille, ja kolmessa ylimmässä olivat Hotelli Palace, kokoustiloja ja ravintola. Sisustusten pääsuunnittelija oli Olli Borg, joka vastasi erityisesti hotellin ja grilliravintolan suunnittelusta. Antti Nurmesniemi suunnitteli saunaosastot tiikkijalkaisine jakkaroineen ja pöytineen.

Taloudellisista syistä toiseen kerrokseen suunniteltu autohalli muutettiin rakennusvaiheessa liiketiloiksi. Ne osoittautuivat kuitenkin pian kannattamattomiksi.

Rakennuksessa on tapahtunut vuosikymmenten kuluessa paljon toiminnallisia muutoksia. Saunatilat sekä toisen kerroksen kahvila ja ravintola on muutettu toimisto- ja kokoustiloiksi. Palace-hotelli toimi pitkään korkeatasoisena majoituspaikkana, mutta 2010-luvulla senkin tilalle on tullut toimistoja ja kymmenennessä kerroksessa olympiavuodesta alkaen toiminut kuuluisa ravintola on sulkenut ovensa.

Muutosten myötä sisätiloja on uusittu radikaalisti, kuitenkin joitakin käytäviä, hissiauloja, keskeisiä tiiliseiniä sekä katutason aula liuskekivilattioineen on säilytetty. Liuskekivi jatkui alun perin jalkakäytävälle asti, mutta 1990-luvulla se korvattiin asfaltilla.

Vuosien varrella myös ulkoasu on kokenut monia muutosvaiheita, mutta 2016 alkaneen monivuotisen remontin myötä se uusiutuu totaalisesti. Valkobetoniset julkisivuelementit uusitaan, mutta materiaalityyppi ja elementtijako säilyvät. 1970-luvulla uusitut ikkunat korvataan uusilla puu-alumiinisilla. Vesikate ja kattoterassien kaiteet uusitaan. Silti materiaalit uusiutuvat kauttaaltaan, autenttisuus katoaa, mutta perusteellisen selvitys- ja suunnittelutyön tuloksena on odotettavissa kaupunkikuvallisesti ja arkkitehtonisesti komea lopputulos.

Leena Makkonen

__________

Arkkitehtitoimisto Sarc (2009). Teollisuuskeskus. Eteläranta 10, Helsinki. Rakennushistorian selvitys.  

Härö, Mikko (1992). ”Turistit ja matkailupalvelut”. Vainio, Sinikka (toim./ed.), Olympiakaupunki Helsinki. Olympiastaden Helsingfors. Helsinki – The Olympic City. 1952. Memoria 7. Helsinki: Helsingin kaupunginmuseo.

Niskanen, Aino (1989). ”Kokeilujen aika. Betoni 1940- ja 50-lukujen arkkitehtuurissa / A time of experimentation: The use of concrete in architecture of the 1940s and 1950s”. Kaipia, Jouni (toim./ed.). Tehdään betonista. Betoni suomalaisessa arkkitehtuurissa. Suomen betoniteollisuuden keskusjärjestö 1929-1989 / Concrete in Finnish Architecture. Helsinki: Suomen rakennustaiteen museo.

Rewell, Viljo (1954). ”Oy teollisuuskeskus Ab. Konttori- ja hotellirakennus”. Arkkitehti 3-4/1954.

Standertskjöld, Elina (2008). Arkkitehtuurimme vuosikymmenet 1930-1950. Helsinki: Suomen rakennustaiteen museo, Rakennustieto Oy.