Sunilan teollisuus- ja asuinalue

Sunilan alue lukeutuu 1930-luvun puhdaspiirteisiin funkiskokonaisuuksiin. Teollisuusyhteisö kuvasti modernia tulevaisuudenuskoa ja sen rakentamisessa käytettiin aikansa uusinta tekniikkaa ja materiaaleja. Sunila esitettiin jo aikanaan Alvar Aallon merkittävimpänä teollisuus- ja asuinaluekokonaisuutena ja Suomen metsäteollisuuden mallialueena, vaikka Väinö Vähäkallion suunnitelmien mukaan 1934–36 valmistuneessa Kaukopään tehdas- ja asuntoalueessa oli vastaavia sosiaalisia, teknisiä ja arkkitehtonisia tavoitteita.

Aalto muovasi työväen funkisalueiden, toisinaan ankaran järjestelmällisen, siedlung-ajatuksen kodikkaan inhimilliseksi; asuinaluetta on sanottu Suomen ensimmäiseksi metsäkaupungiksi. Kaavoituksessa noudatettiin joustavaa, maaston muotojen ohjaamaa sijoittelua. Avoimen korttelirakenteen talot asemoitiin väljästi ja viuhkamaisesti kangasmaastoon, mäntyvaltaisen puuston sekaan. Puutarhakaupungin ja funktionalismin aatteiden mukaisesti terveellisyys ja ulkoalueet olivat osa kokonaissuunnittelua, joka ulottui kaavoituksesta yksittäisten rakennusten kiinteisiin sisustuksiin.

Minimimitoitetut kerrostalot olivat 1930-luvun mittapuun mukaan hyvin varusteltuja; kaikki kuuluivat keskuslämmityksen piiriin, niissä oli sähköliesi, kylmä ja lämmin vesijohtovesi sekä WC. Työntekijöiden käytössä oli yleinen sauna ja pesula. Ylempien toimihenkilöiden asunnoissa oli vieläkin edistyksellisempi varustelu jääkaappeineen.

Rakennukset toteutettiin vaiheittain: ensin valmistuivat tehtaanjohtajan asuintalo Kantola, insinöörien rivitalo Rantala, työnjohtajien rivitalo Mäkelä ja Valliniemen lämpökeskus sekä työväen kaksikerroksiset ketjutalot. Alueen palvelutaso lisääntyi saunan, pesulan ja postin myötä 1937. Kahden vuoden kuluessa valmistuivat kolme Etelä-Kymin Asuinrakennus Oy EKA:n kolme kerrostaloa sekä kaksi rinteeseen sijoittuvaa terassitaloa. Lisäksi alueen pohjoisosaan pystytettiin kaksitoista puurunkoista yhdenperheentaloa, jotka olivat A. Ahlströmin Varkauden talotehtaan valmistamia. Asuntokantaa täydennettiin vielä kolmella kerrostalolla 1947 ja 1954. Harrastusrakennukseksi kunnostettiin entinen palokunnantalo ja Toukolan setlementtiyhdistyksen talo kohosi 1951.

Tehdas sijoitettiin viereiselle Pyötisen saarelle. Sijainnin määrittelivät suotuisat satama- ja kuljetusolosuhteet. Raaka-aine, eli puu, tuotiin uittamalla tai rautateitse sisämaasta etelärannikolle. Tehdasalueen arkkitehtuuri muotoutui pitkälti tuotannon ehdoilla, ja alueen ehdoton kiintopiste oli konttorirakennus. Siihen Alvar Aaltokin kiinnitti tuotantotiloja enemmän huomiota ja Aino Aalto vastasi pitkälti sisustussuunnittelusta.

Sunilan alue on monista muutoksista huolimatta edelleen toimiva ja alkuperäisen ilmeensä säilyttänyt kokonaisuus. Asuinalueen yleisilme on ilmava, ja rakennuskanta on ulkoisesti alkuperäisen oloinen. Asuinrakennusten omistajuus on jakautunut useille asunto-osakeyhtiöille ja yksityisille omistajille. Taloissa on tehty peruskorjauksia ja niiden varustelua on ajanmukaistettu. Tuotantokapasiteetin kasvun ja prosessimuutosten myötä tehdasalueelle on rakennettu uusia tiloja, joitakin alkuperäisiä Aallon suunnittelemia rakennuksia ja kuljetusrakenteita on purettu ja välitiloja on täytetty uudisrakennuksilla.

Mia Hipeli

__________

Aalto, Alvar (1938). ”Sunilan sulfaattiselluloosatehdas”. Arkkitehti 10/1938.

Alava, Paavo (1988). Sunila, metsäjättien yhtiö. Kotka: Sunila Oy.

Korvenmaa, Pekka (ed.) (2004). Alvar Aalto Architect, Volume 7. Sunila 1936–54. Helsinki: Alvar Aalto Academy.

Niinisalo, Kauko (1963). Sunila. Karhula: Sunila Oy.

Mustonen, Tapani & Wasastjerna, Rurik (2010). Alvar Aallon vuosina 1936–54 suunnitteleman sellutehtaan asuinalueen korjausohjeisto. Painamaton/unpublished manuscript.