Rautatalo

Ympäröivä kaupunkitila – uusi keskustan liikekatu – oli Rautatalon suunnittelun tärkeä lähtökohta, mikä mainittiin jo kutsukilpailun ohjelmassa. Aalto paneutui huolella lähimiljöön mittasuhteisiin. Hyvin erityyppiset rakennukset, klassismin ajan punatiilinen liiketalo (Eliel Saarinen 1920) ja matala Domus Litonii -rakennus (Gustaf Leander 1847, Valter Jung 1929), lähinaapureina asettivat haasteita ympäristöön sovittamiselle. Aalto päätyi ratkaisuun, joka on ”rytmiltään harmoonisesti naapureihin liittyvä rakennelma ilman struktuuri-imitaatiota” (Arkkitehti 9, 1955). Neutraali, verkkomaisesti jäsennöity julkisivu esiintyy myös muissa Aallon Helsingin keskustaan suunnittelemissa liike- ja toimistotaloissa. Metalli julkisivujen päämateriaalina oli luonteva valinta, sillä rakennuttaja oli Rautakauppojen Oy.

Vielä kaupunkikuvaa keskeisempää oli vaikuttavan sisätilan luominen. Aallon omien sanojen mukaan ”Rautatalo on rakennettu sisältä ulospäin”. Rakennuksen sydän on sen toisessa kerroksessa sijaitseva keskushalli, marmoripiha. Kilpailuehdotuksen seitsemänkerroksinen halli madaltui tilaajan toiveesta ja taloudellisista syistä, mutta tunnelma tuskin kärsi. Kolmen kerroksen korkuisessa keskushallissa toteutuu Italiaa ihailleen Aallon unelma katetusta italialaishenkisestä piazzasta. Tila ja samalla sitä ympäröivät parvet saavat luonnonvaloa pyöreiden kattoikkunoiden kautta, pimeällä niiden yläpuolisista ulkovalaisimista. Lattiat ovat Carraran marmoria ja parvien seinämät travertiinia. Aalto vaikutti vieläpä hallin suihkulähteeseen liittyviin istutuksiin, joiden niidenkin tuli viitata Italiaan. Aallon suunnittelemista ovenkahvoista tunnetuin, Rautatalo-vedin otettiin ensi kerran käyttöön tässä rakennuksessa.

Aalto suunnitteli myös usean keskusaulan ympärillä ja katutasossa olevan myymälän sisustuksen. Marmoripihan Colombia-kahvilaan Aalto suunnitteli neliönmuotoiset metallijalkaiset puupöydät, mustalla nahalla päällystetyt nojatuolit ja kolmijalkaiset jakkarat. Myös valaisimilla oli tärkeä rooli sisustuksessa. Nauris-lempinimellä kutsuttu Artekin valaisin A 333 on suunniteltu alun perin Rautataloa varten.

Kun talo 1990-luvulla vaihtoi omistajaa, tehtiin perusteellinen remontti, jonka yhteydessä omistaja halusi uusia kahvilan sisustuksen. Kalusteet joutuivat varastoon ja Alvar Aalto -museon kokoelmiin. Mutta lopulta ne onnekkaasti löysivät tiensä samassa korttelissa, Aallon suunnittelemassa Akateemisen kirjakaupan talossa toimivaan kahvilaan.

Leena Makkonen

__________

Aalto, Alvar (1955). ”Rautatalo”, Arkkitehti 9/1955.

Norvasuo, Markku (1998). ”Valaisimet Alvar Aallon arkkitehtuurissa” / Light fittings in Alvar Aalto’s architecture”, Arkkitehti 1/1998.

Tuomi, Timo (1998). ”Rautatalo”. Paatero, Kristiina; Rauske, Eija & Tuomi, Timo (toim./eds.), Alvar Aalto seitsemässä talossa. Tulkintoja arkkitehdin elämäntyöstä / Alvar Aalto in Seven Buildings – Interpretations of an Architect’s Work. Helsinki: Suomen rakennustaiteen museo.