Oulun yliopisto

Suomessa säädettiin vuonna 1965 korkeakoulujen kehittämislaki, joka merkitsi uusien yliopistojen perustamista ja tämän myötä opiskelijamäärien nopeaa kasvua. Uudet yliopistot, jotka pyrkivät vastaamaan kasvavien opiskelijamäärien ja uusien tieteenalojen synnyttämään haasteeseen, olivat 1960-luvulla arkkitehtuurin mielenkiintoisimpia kokeilukohteita. Nämä jatkuvan laajentumisen ehdoilla suunnitellut megastruktuurit tarjosivat mahdollisuuden tutkia ja kyseenalaistaa paitsi arkkitehtuurin ja kaupunkisuunnittelun välistä suhdetta, myös arkkitehdin roolia suunnitteluprosessissa.

Ensimmäinen kehittämislain myötä syntynyt kohde oli Oulun yliopisto. Oulun yliopiston arkkitehtuurikilpailu, joka samalla oli ensimmäinen Suomen valtion järjestämä yleinen pohjoismainen kilpailu, järjestettiin kaksiosaisena vuosina 1967–68. Kilpailussa etsittiin kasvavan, muuttuvan ja imagoaan hakevan uuden yliopiston funktiota ja muotoa. Kilpailun voitti arkkitehti Kari Virta työryhmineen.

Virta näki yliopiston olevan organismi, joka kasvaa jatkuvasti ja jossa tapahtuu lakkaamatta muutoksia. Yliopiston perusratkaisuksi muodostui selkeä keskusväylä, johon avautuivat luentosalit, kaupat, ravintolat ja oleskelutilat. Lähtökohtana oli muodostaa yliopiston sisälle mahdollisimman vilkas sosiaalinen miljöö, koska kampus sijaitsi kaukana Oulun keskustasta ja suuri osa opiskelijoista sijoitettiin asumaan yliopistoalueelle. Myös osa opiskelija-asunnoista oli sijoitettu keskelle yliopistoaluetta.

Toteutuksessa käytettiin suhteellisen harvoja, rakenteellisesti pitkälle standardoituja rakennustyyppejä, joiden sisäinen huonejako oli mahdollisimman vapaasti muodostettavissa ja muunneltavissa. Jatkamalla ja rakentamalla lisää näitä rakennustyyppejä voitiin tiedekuntia ja osastoja laajentaa jatkuvasti. Ensimmäisille rakennusvaiheille oli tunnusomaista kirkkaat värit kontrastina betonipinnoille sekä suurikokoinen supergrafiikka helpottamaan suunnistusta megastruktuurissa.

Linnanmaan kampusalueelle toteutunut kokonaisuus jakautuu kaikkiaan yhteentoista vaiheittain toteutuneeseen hankkeeseen. Kampuskokonaisuus on alusta loppuun saman arkkitehtitoimiston Kari Virran (myöhemmin Virta-Palaste-Leinonen Arkkitehdit Oy) käsialaa. Rakennusvaiheet 1–4 rakennettiin 1970-luvun aikana pääasiassa teknillisen ja luonnontieteellisen tiedekunnan käyttöön.  Ripeän alun jälkeen rakentaminen hidastui, ja rakennusvaiheet 5–7 rakennettiin 1980-luvun loppupuolella ja 1990-luvun alkupuolella luonnontieteellisen, humanistisen ja kasvatustieteiden tiedekunnan sekä pääkirjaston käyttöön. Yliopiston päärakennus valmistui kokonaisuuden eteläpäähän vuonna 1998, ja hallintorakennuksen viereen toteutuivat tietotalot 2000-luvulla.

Juha Vuorinen

__________

Arkkitehtitoimisto Kari Virta (1970). Oulun yliopiston Linnanmaan käyttösuunnitelma. Helsinki: Rakennushallitus.

Arkkitehtitoimisto Kari Virta (1975). Oulun yliopisto, Linnanmaan alueen suunnittelu. Helsinki: Rakennushallitus.

Vuorinen, Juha (2002). “The architecture of indeterminism – Welfare State and the new university buildings”. Universal Versus Individual: The Architecture of the 1960s. Conference Proceedings. Helsinki: Alvar Aalto Academy.

Vuorinen, Juha (2005). Hyvinvointivaltion avoin muoto. http://ethesis.helsinki.fi/julkaisut/hum/taite/vk/vuorinen/hyvinvoi.pdf (haettu/accessed 4.2.2017). Helsinki: Helsingin yliopisto.