- PaikkakuntaHelsinki
- Valmistumisvuodet 1958
- Vuosikymmen1950-luku
- Lisätty valikoimaan1993
- AikakausiSodanjälkeinen modernismi
Kulttuurin monitoimitalo oli tuttu rakennustyyppi sekä kansainvälisessä että kotimaisessa rakennushistoriassa: Aaltokin oli suunnitellut monipuolisen toiminnan käyttöön sekä työväen- että suojeluskuntataloja ja sellainen oli myös Lounais-Suomen Maalaistentalo. Kansaneläkelaitoksen toimitalon suunnittelussa Alvar Aalto tutustui ministeri Matti Janhuseen, joka oli kommunistisen puolueen voimahahmoja, ja Aalto kutsuttiin suunnittelemaan kansandemokraattisten järjestöjen toimitiloja Helsingin Sturenkatu 4:stä hankitulle tontille. Aalto luonnosteli korttelin asemakaavan 1952 ja visioi rakennuksen kaksijakoisen hahmon.
Rakennuksen kulttuurihistoria on tavattoman moniulotteinen. Suurelta osin talkoovoimin pystytetty rakennus oli yhtaikaa rakas, oma tukikohta ja harrastustoiminnan keskus sekä poliittinen voimannäyttö. Kaupungin suurin konserttisali muodostui maamme populaarikulttuurin kiintopisteeksi – siellä esiintyivät niin idästä kuin lännestäkin saapuneet huippuartistit. Silti vahvasti poliittinen taustavire vaikutti rakennuksen vastaanottoon.
Vuonna 1958 valmistunut talo on Aallon punatiiliarkkitehtuurin ydinteoksia. Punatiilikauden eräänä huipentumana on konserttisaliosan kiilamainen tiili, jota Aalto kuvaili: ”Salin asymmetrinen, rakennustaiteellisesti vapaa muoto edellytti uuden elementin konstruoimisen. Kiilamaisella erikoistiilellä, joka on nimenomaan tätä varten tehty ja kokeiltu, on mahdollista samalla standarditiilellä saada julkisivuverhous mukautumaan ulkoseinän kaikkiin erisäteisiin pintoihin.” (Aalto 1959, 213) Rationaalisen toimistosiiven yksityiskohtaiset kuparijulkisivut liittävät Kulttuuritalon Aallon helsinkiläisten toimistotalojen joukkoon, johon kuuluvat Rautatalo, Akateeminen kirjakauppa, Sähkötalo ja Fabianinkadun pankkitalo.
Kulttuuritaloon oli tehty runsaasti muutoksia 1980-luvun loppuun mennessä. Näistä osa oli Aallon toimiston huolellisen suunnittelun tulosta, toisaalta suuri osa oli rakennuksen arkkitehtuurille vieraita. Rakennuksen arvo ymmärrettiin ja Kulttuuritalo suojeltiin rakennussuojelulailla vuonna 1989 vain runsaan 30-vuoden iässä. Tämän jälkeen Elissa Aallon arkkitehtitoimistossa alettiin suunnitella rakennuksen korjausta ja osittaista alkuperäisten aiheiden palauttamista suuresti muutettuihin tiloihin, kuten elokuvateatteri Alppisaliin ja ravintolaan. Kommunistisen puolueen toiminnan hiipumista ja konkurssia 1991 seurasi rakennuksen pakkohuutokauppa. Omistajanvaihdos jätti ensimmäisen peruskorjauksen osin keskeneräiseksi.
Valtiollisen Senaatti-kiinteistöjen omistukseen päätyneen talon toista peruskorjausta alettiin suunnitella 2008. Käyttö rakentui kahdelle toimijalle: konserttisali on tapahtumatoiminnan käytössä ja toimistosiipeen sijoittuu Museovirasto. Samalla rakennusten taakse, Linnanmäen kallioseinää vasten ja osin maan alle suunniteltiin yhdyskäytävä naapuritaloon ja viraston kokoelmatiloja. Arkkitehtitoimisto NRT:n suunnittelemassa, laajassa peruskorjauksessa sisäpuolen tilalliset muutokset keskitettiin matalaan väliosaan, johon sijoitettiin muiden muassa uusi hissi. Rakennuksen talotekniset järjestelmät uusittiin, joten valtaosa rakennuksen sisäpinnoista käsiteltiin uudestaan tai uusittiin. Edustan pahoin lahonnut, puurakenteinen ulkokatos rakennettiin uudestaan.
__________
Aalto, Alvar (1959). ”Helsingin kulttuuritalo”. Arkkitehti 12/1959.
Böök, Netta (2014). ”Helsingin Kulttuurintalon peruskorjaus / Renovation of the House of Culture in Helsinki”. Arkkitehti 2/2014.
Holma, Marjo (toim./ed.) 2015. Kulttuuritalo / House of Culture. Alvar Aallon arkkitehtuuria n:o 12. Jyväskylä: Alvar Aalto -museo.