Kansaneläkelaitos

Vuonna 1937 perustettu Kansaneläkelaitos vastasi aluksi suomalaisten eläketurvasta. Myöhemmin sen hoitoon on uskottu muitakin hyvinvointivaltion etuuksia.

Kansaneläkelaitos järjesti 1948 arkkitehtuurikilpailun koko korttelin laajuisesta toimisto- ja liikerakennusryhmästä Mannerheimintien varrella. Kyse oli osaksi kiinteistösijoituksesta, osaksi Kansaneläkelaitoksen omasta pääkonttorista, jonka oli määrä muodostaa rakennusryhmän huippukohta. Aino ja Alvar Aalto voittivat kilpailun ehdotuksellaan ”Forum redivivum”. Laajan rakennusryhmän toteuttaminen osoittautui kuitenkin sodan jälkeisinä vuosina mahdottomaksi.

Vuonna 1952 Alvar Aalto jatkoi suunnittelua vaatimattomammasta lähtökohdasta: pelkästä pääkonttorista pienemmässä, kauempana keskustasta sijaitsevassa korttelissa. Hän kuitenkin toteutti kilpailuehdotuksen pääidean rakennusryhmästä aukioineen yhden osiin jaetun rakennuksen mittakaavassa. Rakennustyö suoritettiin 1954–1956.

Kilpailuehdotuksesta toteutui toinenkin idea: pyramidimaisten kattoikkunoiden valaisema halli pääkonttorin ytimessä. Halli oli yleisöpalvelutila. Jottei se olisi tuntunut liian julkiselta henkilökohtaisten eläkeasioiden selvittelyyn, sinne oli luotu ”tiloja tilassa”, ”puhuttelukoppeja” eläkeläisten ja virkailijoiden kohtaamista varten. Eteisaulan ja hallin materiaalit ovat julkiselle tilalle kuuluvan arvokkaita: valkoista ja mustaa marmoria, keraamisia sauvoja, mahonkia ja messinkiä. Hallin takana kulkee käytävä, joka yhdistää pääkonttorin osat. Sen varrella ovat omissa paviljongeissaan myös henkilökunnan yhteiset tilat, kirjasto ja ruokala, jotka hahmoltaan ja yksityiskohdiltaan poikkeavat toimistosiivistä. Valtaosa pääkonttorista on keveiden väliseinien jakamia, erikokoisia työhuoneita. Aalto väitti pääkonttorin rungon olevan rationaalisen tehokas ja taloudellinen, vaikka betonirungon syvyys ja pilariväli vaihtelevat osasta toiseen. Rationalisointi onkin rakennustaiteellista: sivu- ja keskikäytävien mielenkiintoinen polveilu ja jännittävät näkymät hallin kattoikkunoiden ympärillä lievittävät toimistotilojen yksitoikkoisuutta.

Muusta toimistotilasta poikkeavat johdon työ- ja kokoushuoneet kuudennessa kerroksessa muodostavat yksityiskohtiaan myöten viimeisteltyinä yhden Aallon rikkaimmista sisustuskokonaisuuksista.

Yleisöpalvelu pääkonttorin hallissa päättyi 1972. Vaikka halli sinänsä säilyi, se ei enää ollut yleisölle avoin. Tämä oli korvaamaton menetys: julkisesta rakennuksesta tuli julkisen instituution rakennus. Toimistotilat ovat olleet jatkuvien muutosten kohteena. Niiden nykyasu on pääosin peräisin vaiheittain 1985–1995 suoritetusta ”saneerauksesta”.

Kansaneläkelaitoksen pääkonttorin säilyneisyysaste on hyvä. Arvokkaimmat tilat hallia lukuun ottamatta ovat säilyneet sisustuksineen. Toimistotilatkin ovat muutoksista huolimatta säilyneet ilmeeltään yhtenäisinä.

Kansaneläkelaitoksen pääkonttori on kansainvälisesti ja kansallisesti kiinnostava sodanjälkeisen modernismin valtavirrasta poikkeava toimistorakennus ja suomalaisen hyvinvointivaltion keskeisimmän instituution symboli. Se on Aallon sodanjälkeisen tuotannon avaintyö, kokonaistaideteos, joka toimi kokeilukenttänä monille myöhemmissä rakennuksissa toistuville yksityiskohdille, valaisimille ja kalusteille.

Jaakko Penttilä

__________

Penttilä, Jaakko (2006). Kansaneläkelaitoksen päärakennus. Rakennushistoriallinen selvitys. Painamaton käsikirjoitus/unpublished manuscript, Alvar Aalto Säätiö.