Helsingin kaupungintalo ja Kluuvin virastotalo

Helsingin kaupungintalokorttelin saneerauksella pyrittiin helpottamaan jo 1800-luvun lopulta kaupunkia vaivannutta kunnollisten hallinto- ja edustustilojen puutetta. Ongelmaan saatiin arkkitehti Aarno Ruusuvuorelta varmaotteinen ratkaisu, jossa uusi ja vanha erottuvat toisistaan näkyvästi ja rehellisesti.

Helsinki oli vuosikymmenten saatossa ostanut useita rakennuksia Senaatintorin ja Kauppatorin välisistä kortteleista. Entinen hotelli Seurahuone (C. L. Engel, 1833) oli lopulta vihitty kaupungintaloksi 1932, sillä paikalle kaavaillun uudisrakennuksen kilpailu 19 vuotta aiemmin ei tuottanut tyydyttävää ratkaisua. Ruusuvuori laati 1950-luvulla esisuunnitelmia korttelin saneerauksesta ja voitti tehtävästä 1960–1961 järjestetyn kilpailun.

Ruusuvuoren lähtökohtana oli rakentaa täysin uudet tilat vanhojen fasadien taakse. Aiottuja ratkaisuja kokeiltiin läheisessä Uschakoffin talossa, joka muutettiin Kluuvin virastotaloksi 1964–1968. Rakennuksen katujulkisivut säilytettiin, ja interiööreistä jäljelle jäivät vain Lars Sonckin 1900-luvun alussa suunnittelemat Jugendsali ja porrashuone. Betoni ja suuret lasipinnat hallitsevat uutta sisäpihaa, josta on pääsy tontin pohjoissivun neljänteen kerrokseen toteutettuun galleriatilaan. Gallerian näyttelytoiminta päättyi kesällä 2015.

Kaupungintalon mittavat muutostyöt käynnistyivät 1965. Vain julkisivut, sisääntulon holvisto ja toisen kerroksen juhlasali säilytettiin. Toimistot on jäsennelty korttelin reunoille, ja edustukselliset tilat sijaitsevat rakennuksen keskellä. Matalan ala-aulan sivuilla avautuvat korkeat valopihat, joiden näyttävät portaikot johtavat juhlasalin tasolle. Tilojen materiaalit ovat arvokkaita ja yksityiskohdat viimeisteltyjä. Pelkistettyä valkoisuutta on elävöitetty vahvoin tehostevärein, jotka perustuvat taiteilija Anitra Lucanderin värisuunnitelmaan. Myös kuvataideohjelma on kunnianhimoinen.

Saneeraus herätti valmistuttuaan 1970 rakennussuojeluun liittyvää kiivasta keskustelua. Yhtäältä säilyttävää otetta kiitettiin, toisaalta historiallisten kerrostumien poistamista moitittiin. Ruusuvuori itse suhtautui kielteisesti rekonstruktioon, joka oli vielä 1960-luvulla tyypillistä. Jämäkkä modernismi ja uuden erottaminen vanhasta vahvoin kontrastein olivat tinkimättömiä ratkaisuja aikana, jolloin hyvien restaurointitapojen perusteita yhä hahmoteltiin.

Kaupungintalokorttelin muutostöiden toinen vaihe valmistui 1988: korttelin keskelle nousi uusi valtuustosali, ja Senaatintorin puolen rakennukset entistettiin, nyt ajallisia kerroksia säilyttäen. Kaupungintalon ja Kluuvin virastotalon 1960-luvulla suunnitellut osat peruskorjattiin 1998–1999.

Joona Rantasalo

__________

Kolbe, Laura & Puhakka, Pekka (2008). Helsingin kaupungintalo. Historiaa ja herkkuja. Helsinki: Otava.

Korhonen, Aulikki (2002). Rakennussuojelun periaatteista ja käytännöistä 1950–60-luvuilla. Arkkitehti Aarno Ruusuvuori ja Muinaistieteellinen toimikunta. Pro gradu -tutkielma. Taidehistorian laitos, Helsingin yliopisto.

Ruusuvuori, Aarno (1968). ”Kluuvin virastotalo”. Arkkitehti 5/1968.

Ruusuvuori, Aarno (1971). ”Helsingin kaupungintalo”. Arkkitehti 3/1971.

Ruusuvuori, Aarno (1988). ”Helsingin kaupungintalo. Entistäminen ja uudisrakennus / Helsinki City Hall restoration and extension”. Arkkitehti 5/1988.