Futuro-talo

Toista maailmansotaa seuranneina teknologisen edistyksen ja tulevaisuususkon vuosikymmeninä arkkitehdit olivat innostuneita sarjavalmisteisista rakennuksista ja uusista synteettisistä materiaaleista, etenkin muoveista. 1950-luvulta lähtien esiteltiin erilaisia muovitalojen prototyyppejä, mutta ne jäivät useimmiten arkkitehtuurin kuriositeeteiksi.

Maailman ensimmäinen sarjavalmistukseen päässyt muovitalo oli Futuro. Matti Suuronen suunnitteli sen ryhdyttyään vuonna 1965 luonnostelemaan ystävälleen hiihtomajaa, jonka voisi pystyttää helposti rinnemaastoon ja saada nopeasti lämpimäksi. Suuronen kehitti lujitemuovista tehtävän pyörähdysellipsoidin, joka lepää ilmavasti teräsputkista hitsatulla jalustallaan. Talo kootaan pulttaamalla yhteen kuusitoista muoteissa valmistettua, lasikuituvahvisteisesta polyesterihartsista tehtyä kuorielementtiä, joissa on lämpöeristeenä 4 cm polyuretaanivaahtomuovia. Lujuuslaskelmat teki diplomi-insinööri Yrjö Ronkka. Futuron prototyyppi esiteltiin lehdistölle maaliskuussa 1968 Oy Polykem Ab:n tehtaalla Vantaalla.

Futuro-taloon astutaan kuin ilma-alukseen kyljestä avautuvasta luukusta, jossa on portaat. Alkuperäisessä perusmallissa on keittokomero, wc suihkulla, makuusoppi ja oleskelutila, jonka keskellä olevaa takkaa ympäröivät lepotuolit saadaan avattua vuoteiksi. Lattiapinta-ala on vain 25 m², mutta pyörähdysellipsoidin muoto antaa lisätilaa sivusuunnassa.

Futuron saaman kansainvälisen huomion innoittamana Suuronen suunnitteli Polykemille muitakin sarjavalmisteisia muovirakennuksia, tunnetuimpana niistä Venturo-talo. Polykem myi sekä Futuron että Venturon lisenssivalmistusoikeuksia ympäri maailmaa. Tuotanto alkoi monissa maissa, ja molempia muovitaloja oli tarkoitus valmistaa tuhansittain, mutta valmistus hiipui vuoden 1973 öljykriisin myötä. Muovin hinnannousun lisäksi Futuron myyntiä vaikeutti sen kalleus ja erikoisuus. Ilmeisesti viimeinen Futuro valmistettiin Polykemin tehtaalla 1978.

Vaikka Futuroa valmistettiin maailmassa vain alle sata kappaletta – joista noin 60 on jäljellä – siitä on tullut yksi 1960-luvun lopun pop-aikakauden ikoneista. Säilyneistä Futuro-taloista on tullut arvostettuja keräilykappaleita, ja kaksi ensimmäiseksi valmistettua Futuroa on hankittu museoiden kokoelmiin ja konservoitu.

Futuro-talot erottuvat maisemassa esinemäisyydellään. Niiden muotoilu oli aikanaan ultramodernia ja yleispätevää, kuten autoissa ja lentokoneissa: saman tehdasvalmisteisen muovitalon – avaruusajan asumiskoneen – saattoi viedä minne tahansa tällä planeetalla.

Tänään Futuro-talot muistuttavat nostalgisesti edistysuskoisesta ja optimistisesta ajasta, jolloin oltiin valloittamassa avaruutta ja haluttiin parantaa elämisen laatua tehdasvalmisteisilla muovituotteilla.

Harri Hautajärvi

__________

Hautajärvi, Harri (1998). ”Jalat irti maasta – pää pilvissä. Avaruusajan arkkitehtuuriutopioita / Feet off the Ground – Head in the Cloud. Architecture Utopias of the Space Age”. Arkkitehti 6/1998.

Home, Marko & Taanila, Mika (toim./ed.) (2002). Futuro. Tulevaisuuden talo menneisyydestä. Tomorrow’s House from Yesterday. Helsinki: Desura.

Ronkka, Yrjö & Suuronen, Matti (1969). ”Futuro. Loma-ajan asunto”. Arkkitehti 1/1969.