A. Ahlström Oy:n paperitehdas
Puunjalostusteollisuuden tuotantoprosessit kehittyivät 1970-luvulla sellaisiksi, että ne vaativat mittakaavaltaan ennennäkemättömän kookkaita tuotantolaitoksia. Koska tehdasrakennuksia yhä kohosi asutuskeskuksien…
Puunjalostusteollisuuden tuotantoprosessit kehittyivät 1970-luvulla sellaisiksi, että ne vaativat mittakaavaltaan ennennäkemättömän kookkaita tuotantolaitoksia. Koska tehdasrakennuksia yhä kohosi asutuskeskuksien…
Helsingin kaupunki tilasi 1962 Aallolta suunnitelman kongressi- ja konserttitaloksi Töölönlahden rannalle. Talo liittyi Aallon keskustasuunnitelmaan, jossa lahden…
Toista maailmansotaa seuranneina teknologisen edistyksen ja tulevaisuususkon vuosikymmeninä arkkitehdit olivat innostuneita sarjavalmisteisista rakennuksista ja uusista synteettisistä materiaaleista,…
Vesitornit kuuluvat olennaisella tavalla suomalaisen sodanjälkeisen kaupungistumisen maisemaan. Kaakkois-Espoon korkeimmalle kohdalle rakennettu Haukilahden vesitorni on espoolainen identiteettirakennus,…
Helsingin kaupungintalokorttelin saneerauksella pyrittiin helpottamaan jo 1800-luvun lopulta kaupunkia vaivannutta kunnollisten hallinto- ja edustustilojen puutetta. Ongelmaan saatiin…
Helsingin Kaupunginteatteri perustettiin vuonna 1965, jolloin 1900-luvun työväennäyttämöt Kansanteatteri ja Työväenteatteri sulautuivat uudeksi kunnalliseksi teatterilaitokseksi. Kaupunginteatterin uudisrakennuksen…
Kun elintaso nousi ja vapaa-aika, yksityisautoilu ja matkailu lisääntyivät Suomessa 1960-luvulta lähtien, alkoi myös hotelli- ja ravintola-ala…
Aarno Ruusuvuori sai Huutoniemen kirkon toimeksiannon vuonna 1961 järjestetyn kutsukilpailun perusteella. Se on Ruusuvuoren 1960-luvun betoniarkkitehtuurin jalostuneimpia…
Hyvinkään kirkon ja työkeskuksen suunnitelma perustuu vuonna 1958 järjestetyn kilpailun voittaneeseen ehdotukseen. Se on Aarno Ruusuvuoren ensimmäinen…
Kalevan kirkko perustuu vuosina 1959–1960 järjestetyn arkkitehtuurikilpailun voittaneeseen ehdotukseen. Suunnittelutoimeksianto annettiin Reima Pietilälle ja Raili Paatelaiselle 1962,…
Bengt Lundsten voitti Kortepohjan asuntoalueen asemakaavakilpailun vuonna 1964. Lundsten halusi irrottautua edellisten vuosikymmenten suunnitteluihanteesta, jossa rivi- ja…
Kouvolan kaupunki on kasvanut Kaakkois-Suomen puunjalostusta palvelleen rautatien risteysaseman ympärille. Arkkitehtuurikilpailu kaupungintalosta järjestettiin 1964, ja sen voittivat…
Murikka on arkkitehtonisesti erittäin laadukas esimerkki lukuisten 1970-luvulla rakennettujen koulutus- ja kurssikeskusten joukossa. Kuten niistä valtaosa, myös…
Suomessa säädettiin vuonna 1965 korkeakoulujen kehittämislaki, joka merkitsi uusien yliopistojen perustamista ja tämän myötä opiskelijamäärien nopeaa kasvua.…
Ruusuvuoren lähtökohta painotalon suunnittelussa oli painotyön tuotantoprosessi. Kokonaisuuden kantavaksi ideaksi hahmottui 27 x 27 metrin suuruinen, kaksikerroksinen…
Pihlajamäki oli ensimmäisiä aluerakentamiskohteita Suomessa ja ensimmäinen alue, jossa teollisia rakentamismenetelmiä ja täyselementtijärjestelmää sovellettiin suuressa mittakaavassa. Pihlajamäki…
Suomeen rakennettiin 1960-luvulla suuri määrä kirkkoja ja siunauskappeleita, jotka perustuivat betonin tarjoamiin rakenteellisiin ja esteettisiin mahdollisuuksiin. Monet…
Seinäjoen kaupunkikeskus syntyi kahden arkkitehtuurikilpailun pohjalta. Alvar Aalto voitti 1951 Seinäjoen seurakunnan järjestämän kirkkokilpailun ehdotuksellaan ”Lakeuksien risti”…
Sibelius-museo on osa Åbo Akademin kampusta Aura-joen itärannalla, Turun tuomiokirkon lähistöllä. Woldemar Baeckman vastasi kampuksen suunnittelusta 1950-luvun…
Temppeliaukion kirkko sijaitsee Töölön 1920-luvulla rakennettujen asuinkerrostalokortteleiden keskellä. Kirkon suunnittelusta järjestettiin ensimmäiset kilpailut 1931 ja 1936. Jälkimmäisen…
Helsingin Vuosaaressa sijaitseva pankin henkilökunnan koulutukseen tarkoitettu opisto on varhaisimpia lajinsa edustajia. Arkkitehtien mukaan kyseessä oli ”suunnittelutehtävä…
1960-luvun betoniset kirkot ovat oma erityinen ilmiönsä suomalaisessa 1900-luvun arkkitehtuurissa. Vuosikymmeneen osui poikkeuksellisen laaja joukko arkkitehtuuriltaan hyvin…
Suomen puolustusvoimissa toteutettiin 1950–60-luvulla merkittävä rakennemuutos, kun kaupunkikeskustojen varuskuntia alettiin siirtää maaseudulle ajanmukaisiin ja strategisesti edullisemmin sijoitettuihin…