Pyhän Ristin kappeli

1967
thumb image
Photo: Simo Rista / MFA
  • PaikkakuntaTurku
  • Valmistumisvuodet 1967
  • Vuosikymmen1960-luku
  • Lisätty valikoimaan2017
  • AikakausiHyvinvointivaltio ja rakennemuutos

Suomeen rakennettiin 1960-luvulla suuri määrä kirkkoja ja siunauskappeleita, jotka perustuivat betonin tarjoamiin rakenteellisiin ja esteettisiin mahdollisuuksiin. Monet niistä olivat materiaalin mahdollisuuksia äärimmilleen venyttäviä, taivasta kohden kurottavia veistoksellisia konstruktioita.

Toinen 1960-luvun sakraaliarkkitehtuurissa esiintynyt ilmiö oli äärimmäisen minimalistinen estetiikka, joka osittain juontui aikakauden ihailusta japanilaisen arkkitehtuurin tarkoituksenmukaista pelkistämistä kohtaan. Betonin materiaalinen ominaislaatu taipui riisuttuun muotokieleen luontevasti. Pekka Pitkäsen Pyhän Ristin kappeli on kenties vaikuttavin pelkistetyn suuntauksen edustajista Suomessa.

1960-luku oli myös arkkitehtuurikilpailujen kulta-aikaa ja kirkkojen suunnittelutoimeksiannot ratkaistiin useimmiten kilpailun avulla. Myös Pekka Pitkäsen Pyhän Ristin kappeli oli kilpailuvoiton tulos vuonna 1963.

Siunauskappeli on vainajan siunaamiseen, hyvästelemiseen sekä ruumiin säilyttämiseen ja joissain tapauksissa tuhkaukseen tarkoitettu rakennus. Se on rakennustyyppinä yleistynyt Suomessa verrattain hiljan, vasta 1900-luvulla. Vuosisatojen ajan hautaan siunaaminen toimitettiin joko kirkossa tai haudalla.

Muurien, terassien ja pengerrysten avulla hautausmaan polveilevaan maastoon istutettu Pyhän Ristin kappeli tuo mieleen Gunnar Asplundin ja Sigurd Lewerentzin Tukholmaan suunnitteleman Skogskyrkogårdenin. Matala rakennus koostuu kolmesta erikokoisesta siunauskappelista ja krematoriosta. Rakennus on kauttaaltaan betonia, myös alttarit sekä pääkappelin saarnastuoli ovat valimovalmisteisia betonimonoliitteja. Yksityiskohdissa on käytetty tummennettua pronssia, istuimet ovat tammea.

Kappelin eteisaulaan saavutaan raskaan, matalien pylväiden kannattaman katoksen alta. Aulassa on kuvanveistäjä Essi Renvallin pronssiveistos De profundis, ”syvyydestä”. Interiöörin paljaiden betonipintojen ja luonnonvalon vuoropuhelu virittää tilaan suggestiivisen, pyhän tunnelman. Valo tulee matalalta ja tavoittaa vain osan sisätiloista, suuri osa interiööristä jää hämärään. Pääkappelissa alttaria ja arkun paikkaa korostaa kahden kattoikkunan kautta lankeava valo. Materiaalin kontrolloitu vaihtelu esivalmistettujen betonilaattojen ja puhtaaksi valetun betonin välillä vetoaa kosketusaistiin ja painottaa tilojen hierarkiaa hienovaraisesti.

 

Anna Autio

__________
Jetsonen, Sirkkaliisa (2003). Sacral Space. Modern Finnish Churches. Helsinki: Rakennustieto.
Lehtimäki, Terhi & Lyytinen, Hanna (2015). Siunauskappeli Rakennustyyppinä. Evankelisluterilaisten seurakuntien siunauskappelit 1917–2000. http://www.nba.fi/fi/File/2815/evankelis-luterilaiset-siunauskappelit-1917-2000.pdf (haettu/accessed 20.12.2016). Helsinki: Museovirasto.
Niskanen, Aino (2016). ”Murros, arkkitehtisukupolvet ja uusi estetiikka”. Lahti,  Juhana & Rauske, Eija (toim.), Värikkäämpi, iloisempi, hienostuneempi. Näkökulmia 1960-luvun arkkitehtuuriin. Helsinki: Arkkitehtuurimuseo.
Rauske, Eija (2016). ”Karun betonin aika”. Lahti & Rauske (toim.) op. cit.